Kevään odotuksessa

Hei kaikki musiikin ystävät pitkästä aikaa! Vuosi sitten alkoi hyvin erikoinen aika, joka jatkuu edelleen. Tähän covid -aikaan on mahtunut paljon hämmennystä, uuden opettelua, tuntemattomissa vesissä luovimista. Monta työjuttua ja keikkaa on peruuntunut, palettia on koottu kokoon yhä uudestaan ja uudestaan, menty päivä kerrallaan. Musiikkitupa porskuttaa edelleen eteenpäin, mukana on paljon uusia sävyjä ja myös vanhoja vahvoja värejä, niitä ei ole tarpeen unohtaa. Tällä hetkellä mennään kohti kevättä, valoisin ja toiveikkain mielin. Odotan jo innolla sitä hetkeä, kun voi taas pakata auton täyteen soittimia, koota ihmisiä yhteen live-musiikin äärelle ja nauttia yhdessä laulamisen ja soittamisen voimaannuttavasta tunteesta! Aika näyttää, milloin tämä kaikki on mahdollista. Siihen asti jatkamme yksittäisiä soittotunteja aina voimassa olevien turvallisuusohjeiden mukaan ja tarvittaessa pidämme tunteja etänä.

Yksi tärkeä osa tätä yhden naisen yritystäni ovat NeoLife -tuotteet. Ne ovat auttaneet pitämään pään pinnalla sekä terveydellisesti että taloudellisesti. Tutkitut ja turvalliset ravintolisät auttavat koko perhettäni pitämään yllä parempaa vastustuskykyä ja niiden avulla saamme lisää virtaa työhön, kouluun ja vapaa-ajan liikuntaharrastuksiin. Ympäristöystävälliset ja biohajoavat pesuaineet ovat myös päivittäisessä käytössämme tuomassa lisää helppoutta arjen keskelle. Näihin tuotteisiin pääsee nyt tutustumaan uudessa toimitilassani,osoitteessa Ainonkuja 5b, jonne muutin marraskuun 2020 alussa. Laittakaa rohkeasti viestiä tai soitelkaa, niin esittelen niitä mielelläni lisää! Tässä alla on myös linkki verkkokauppaan, jonne rekisteröitymällä voit tutustua tuotteisiin ja tilata ne vaikka suoraan kotiisi.

https://neolifeshop.com/create_account.php?sponsor=44-806392

Valoa ja voimia kaikille kevääseen! Hymyillään kun tavataan ja musisoidaan taas yhdessä isommalla porukalla heti, kun se on mahdollista! 🙂